Meillä on taas uutta! Happy Times pop up

Ratinassa rullaa Happy Times!

Happy Times on avannut pop up -pisteen Suvantokadun sisäänkäynnin luona (iTapsan edessä olevalla aukiolla). Tarjolla herkullisten jäätelörullien lisäksi, maukasta kahvia, sekä kylmiä virvokkeita!

Elämässä ei kannata aina tehdä asioita helpomman kautta, sillä usein matka on merkityksellisempi kuin määränpää. Sama pätee Happy Times -jäätelön valmistukseen.

Tästä syystä kaikki jäätelörulla-annokset valmistetaan paikan päällä, puhtaasti käsityönä. Happy Times ei turvaudu maustamaan jäätelöitä teollisilla esansseilla, vaan valmistuksessa käytetään oikeita raaka-aineita, kuten tuoreita suomalaisia marjoja, hedelmiä ja pähkinöitä. Itse jäätelömassa syntyy tuoreesta, suomalaisen lehmän maidosta tai kookoksesta. Tänä kesänä on tarjolla vanhoja tuttuja makuja, mutta jälleen myös herkullisia uutuusmakuja! Tule herkuttelemaan herkullisen jäätelöannoksen pariin, jossa pääset todistamaan oman annoksesi valmistumista silmiesi alla. Tänä vuonna Happy Timesilta saat myös valmiita annoksia suoraan pakkasesta, jotka ovat tehty tuoreeltaan paikan päällä samalla tavalla. Hieman vähemmän jonotusta luvassa, josta luultavasti vakioasiakkaat ovat innoissaan!

Aukioloajat

ma klo 13-20
ti-la klo 13-21
su klo 13-19

Happy Timesilla tarjotaan juuri sinulle henkilökohtainen ja mieleenpainuva jäätelöelämys. Parannetaan maailmaa yksi jäätelörulla kerrallaan!

Tervetuloa herkuttelemaan Ratinaan!