HUOLETTAAKO SILMIEN TERVEYS? SUUNTAA KATSE RATINAN KULMAAN

Erilaisissa silmien terveyteen ja toiminnallisiin tai kosmeettisiin haittoihin liittyvissä asioissa kannattaa katse suunnata Tampereelle ja Ratinan Kulmaan, jossa on tarjolla edistyksellistä hoitoa ja uuden sukupolven leikkaustekniikoita. Apua löytyy esimerkiksi raskaisiin yläluomiin, silmäluomien kasvaimiin, kaihiin, glaukoomaan ja kuivasilmäisyyteen.

 

 

Toiminnalliset ja kosmeettiset silmäluomileikkaukset

Suomen ainoa silmäluomileikkauksiin keskittynyt klinikka Silmäluomileikkaukset houkuttelee asiakkaita ympäri maata. Yläluomileikkaus on tehokas tapa korjata esimerkiksi raskaista yläluomista johtuvia toiminnallisia haittoja tai keventää iän myötä väsynyttä ilmettä. Leikkauksissa käytetään uusinta hiilidioksidilasertekniikkaa.

- Hiilidioksidilaser on leikkaustekniikkana todella tarkka ja hellävarainen kudokselle ja sitä kautta myös toipumisaika on keskimääräistä nopeampi. Leikkausjälkeni on siipimäinen, mikä mukailee silmän muotoa parhaiten. Tavoitteena on aina luonnollinen ja kaunis lopputulos, korjataan sitten toiminnallista tai kosmeettista haittaa, kertoo silmätautien erikoislääkäri, Silmäluomileikkaukset klinikan perustaja ja leikkaava lääkäri, Outi Hautalahti.

Klinikan tilat ovat tyylikkäät ja asiakkaan yksityisyyden huomioivat. Klinikalla tehdään ylä- ja alaluomileikkausten lisäksi monipuolisesti myös muita silmäluomien alueen toimenpiteitä, kuten riippuluomien tai silmäluomien virheasentojen korjauksia sekä ihokasvainten poistoja.

Jos silmäluomien leikkaushoito kiinnostaa, voi alustavan arvion omasta tilanteesta ja leikkaustarpeesta saada kätevästi myös kuvakonsultaationa.

 

 

Huippuhoitoa pienessä silmäsairaalassa

Pieni kirurginen silmäsairaala ÖGA Ratinan Kulmassa on uudenlainen silmäsairaala, josta saa nimestään huolimatta hyvin laaja-alaista palvelua silmien terveyteen liittyen. Vastaanotolle voi tulla suoraan tai silmälääkärin lähetteellä esimerkiksi kaihileikkaukseen, silmäluomien toimenpiteisiin, glaukoomatutkimukseen tai linssileikkaukseen. Pikkupotilaita varten on lasten silmien tutkimiseen tarkoitetut välineet ja lasten oma silmälääkäri.

- Kaihi- ja linssileikkauksissa meillä on käytössä Suomen ensimmäinen uuden sukupolven Ziemer Z8-kaihilaser. Laser on erittäin tarkka ja turvallinen, eikä leikkauksessa välttämättä tarvita veistä lainkaan. Luotan kyllä omiin käsiini 10 000 leikkauksen kokemuksella, mutta asiakkaalle ajatus veitsettömästä silmäleikkauksesta on usein miellyttävämpi kuin perinteinen tapa, kertoo ÖGA:n perustaja, silmätautien erikoislääkäri ja silmäkirurgi Tero Pajari.

Lämminhenkiseen silmäsairaalaan voi tulla, vaikka silmissä ei olisi leikattavaa. ÖGA:ssa hoituvat myös näöntarkastukset ja muut silmäterveyden arvioinnit. Ratinan Kulmasta löytyy myös Tampereen ensimmäinen kuivasilmäklinikka.