Iloa vapaaehtoistoiminnasta 19.9. klo 14-17

Kaipaatko arkeesi mielekästä tekemistä?

Löydä iloa vapaaehtoistoiminnasta! Tule Ratinaan tutustumaan avoimiin vapaaehtoistehtäviin. Tamperelaiset järjestöt ja toimijat järjestävät Iloa vapaaehtoistoiminnasta -tapahtuman Kauppakeskus Ratinan ensimmäisen kerroksen tapahtuma-aukiolla torstaina 19. syyskuuta kello 14–17.

Vapaaehtoistoiminta voi olla esimerkiksi keskusteluseuraa, ryhmien ohjaamista, yhteistä ulkoilua, rinnalla kulkemista tai teatterikaveria. Auli löysi oman polkunsa vapaaehtoisena juuri Ratinan tapahtumasta.

– Työelämä oli jo osaltani takana ja olin miettinyt, mihin vapaaehtoistoimintaan osallistuisin. Jumpparyhmän ohjaamisesta saan iloa ja hyvää mieltä sekä tunnen itseni tarpeelliseksi. Samalla tulee itsekin jumpattua. Jumpparyhmäläiseni innostavat minua ihanalla positiivisuudellaan. Vapaaehtoistoiminta on antanut minulle iloa, yhteisöllisyyttä, merkityksellisyyttä, uusia kokemuksia, taitoja ja tietoja sekä uusia ystäviä, Auli kertoo.

Kauppakeskus Ratinan tapahtumassa yleisöä viihdyttää klovnikaksikko Alberttiina ja Huubert. Lisäksi voit voittaa palkintoja onnenpyörästä. Tapahtumassa pääset tutustumaan seuraavien järjestöjen ja yhteisöjen vapaaehtoistehtäviin:

  • Amurin Teon Tupa ry / Iltatupa-toiminta
  • Artteli-kumppanuusyhdistys ry
  • Katulehti Rohee / Osuuskunta Vastapaino
  • Kalevan kulma / Koivupirtin säätiö sr
  • Mielen ry / Mielen Avoin Opisto
  • Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry
  • Mummon Kammari ja Kirkon keskusteluapu
  • Nauha ry
  • Nääsville ry / Tuutorin tuella
  • OLKA Pirkanmaa
  • Pirkanmaan Muistiyhdistys ry
  • Tampereen A-Kilta ry
  • Tampereen ensi- ja turvakoti ry
  • Tampereen NNKY / Itu-perhetyö
  • Tampereen Seudun Omaishoitajat ry
  • Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry, Sointu Senioripalvelut
  • TampereMissio ry
  • Taimi ry
  • Viola-kotiyhdistys ry
  • YAD ry
  • YSTI ry